Lol mikä suomennos elokuvan nimestä ilmeni silmien eteen uuden X-files-elokuvan traileria katsoessa : X-Files: Usko koetuksella (I want to believe)! Ainakin filmin tuottajien usko lienee koetuksella koska Batman jyrää kaikki muut elokuvat lippuluukulla.
Mutta siis ihan oikeasti, "usko koetuksella", se on hiukka negatiivinen ja vähättelevä sävy X-filesin "haluan uskoa" -teemasta :) Jotenkin hilpeän myötähäpeää aiheuttava.
Niin ja tulihan siinä samalla katsottua tuo Batman. Loistava leffa ja jännittävä kuin hirvi hämärällä tiellä, mutta en todellakaan suosittele treffileffaksi :) Yleisö poistui salista ihan hiljaisena, elokuva kun ei mikään pirteä kesäleffa ollut vaan rikosdraama/trilleri. "Why so serious", Jokerikin kysyi.
Mutta jos aiotte katsoa Batmanin niin katsokaa tämä parodiaklippi vasta elokuvan jälkeen niin ei tule naurettua väärässä paikassa:
keskiviikkona, heinäkuuta 30, 2008
maanantaina, heinäkuuta 28, 2008
Kalajuttua kerrakseen
Sattuipa kesäloman aikana sellainen kalareissu että oksat pois. Oltiin Saarijärvellä mummulassa ti-ke 22.-23.7. Tiistai-iltana käytiin Marin kanssa uistelemassa Saarijärvessä, mutta saatiin lähinnä sadetta niskaan sekä muutamia heiniä pohjasta. Marin himokalastaja-eno Asko sanoi, että kaikuluotain ei näytä kalan kalaa. No, seuraavana päivänä kalaonni muuttui...
...mutta ei ennen kuin hajotin 12 vuotta hyvin palvelleen virvelin viskomalla laiturilta. Kela sanoi työsopimuksensa irti. Kokeilin siinä vielä Marin kummipojan virveliä ja pari kertaa viskottuani siitä katkesi siima - uistin ja siima menivät vilahtaen järveen. Uistimen menetys harmitti etenkin, silla "kultalusikalla" oli aiemmin tullut siitä samaiselta laiturilta muutama kohtalaisen kokoinen hauki. Kalastuksenhuumassa oli kuitenkin pakko mennä heti paikalliseeen Halpa-halliin hommaamaan uusi virveli, ja sieltä löytyikin mainio shimano-paketti hyvään hintaan. Siimaksi hankin 5 kilon titanium-vahvisteisen erikoissiiman, valikoiman ollessa varsin köyhä tuolta osin. Kuten tultiin huomaamaan, pari ylimääräistä euroa titanium-siimaan eivät menneet todellakaan hukkaan...
Lähdettiin sitten Marin ja Aaronin kanssa kokeilemaan kalaonnea keskellä kirkasta kesäistä päivää noin kolmen aikaan iltapäivällä. Marin eno oli jo Busteriillaan karauttanut lahden selälle. Minä soudin, Aaron istui keskellä ja ja Mari veneen perässä uutta virveliä pidellen. Vieheenä oli sinivalkoinen Rapala Magnum, jolla oli joskus pieniä kuhia ja haukia noussut järvestä. Aaron uitti veneen vieressä omatekoista onkea jossa narun päässä vieheenä oli titanium-siiman kelakotelo.
Vartin soutamisen alkeen se sitten iski. Mari sanoi että nyt on kiinni ja että nyt se on kala (edellisen nykäyksen oltua pohjaheinä), ja minä lähdin huopaamaan taaksepäin sinne mistä veto tuntui (ja se kuulemma ei kannata...). Vavan taipumisesta ja jarrun pärinästä päätellen kyseessä oli iso vonkale tai sitten vaan kiinteästi pohjassa. Kun päästiin melko lähelle sitä kohtaa missä siima painui painavasti veden alle niin alkoi tapahtua. Vapa meni ihan kaksinkerroin, jarru huusi kuin hinaaja ja ilmeinen kala sujahti veneen ali toiselle puolelle. Mari huusi että käännä vene, minä huusin herranjestas, veivasin toisella kädellä airoa ja toisella hamusin haavia (vanha hapristunut haavi muuten...).
Mari piti kaksin käsin vavasta kiinni ja väänsi lähes tuloksetta jarrua kovemmalla, kala vain vei siimaa mukanaan. Välillä se meni vasemmalle, välillä oikealla ja välillä taas veneen ali. Muutaman minuutin teutaroinnin jälkeen Mari sanoi, että ei oikeasti jaksa pidellä virveliä enää, joten Mari ja Aaron vaihtoivat paikkaa kaiken huitomisen keskellä, minä sain virvelin ja Mari haavin. Kelasin kalaa lähemmäs ja välillä pidin vaan ongesta kun se tempoi jossain syvällä. Sitten taas kelasin ja yhtäkkiä näytti siltä kuin venäläinen ydinsukellusvene olisi noussut pintaan - mutta kyseessä olikin valtavankokoisen hauen selkä!
Henkäisimme hetken kaikki järkytyksestä ja sitten alkoi taas huuto: "Se on valtava! Se on kauhea! Se ei saa päästä karkuun!" Hauki tempaisi taas, ja onneksi alaspäin eikä ilmaan. Se meni vielä muutaman kerran veneen ympäri, kunnes sain kelattua sen veneen viereen ja Mari laittoin haavin veteen. Mutta vielä kerran se riuhtaisi itsensä kauemmas vavan taipuiessa ja jarrun päristessä.
Sain kuitenkin kelattua hauen lähemmäs venettä ja hauki tuli hitaasti pinnan tuntumassa haavin liepeille. Silloin Mari kahmaisi sen haaviin ja kampesi vonkaleen kaksin käsin eteen veneen pohjalle. Huuto yltyi entisestään (jos mahdollista), ja laitoin molemmat 47-numeroiset kumisaappaani hauen päälle. Sen pää nousi soutuveneen toista kylkeä vasten ja häntä toista kylkeä vasten. Hirveä vonkale!
Sitten hauki alkoi vielä hyppimään veneen pohjalla, ja vaivoin sain sen pidettyä haavin sisällä ja kenkien alla. Nappasin 40cm pitkän puukalikan joka nyt näytti onnettoman pieneltä moisen hirmuhauen kopauttamiseen, ja nuijin sitä lopulta noin parikymmentä kertaa ennenkuin tempoilu lakkasi. Iskin kerran vasempaa käteenikin, joka turposi kämmenselästä. Tuossa touhussa myös siima lopulta katkesi.
Sitten jatkoimme huutamista Askolle, joka uisteli noin 100 metrin päässä. Hän kääsi veneensä meitä kohti ja tuli katsomaan mitä siellä meluttiin. Kun hän näki hauen, hän sanoi: "Kauhea peto. Ihmeen laiha. Niin, minähän en tästä kohtaa ikinä viitsi uistella kun aina tulee noita isoja haukia..." Asko antoi meille puntarin kun ensi oli saatu uistin irti hauen leuoista. Ja puntari värähteli lukemiin 5.6 kg, mittaa hauella oli noin metri!
Ja kuulemma tuon mittainen hauki olisi voinut olla painavampikin, laiha kun oli. Itse uistelussa tehtiin sellaisia virheitä, että kokeneemmat kalamiehet asiasta kuultuaan haukkoivat henkeään ja kehuivat meidän hyvää onneamme (EI saa huovata kalan suuntaan vaan se pitää väsyttää ensin, EI saa missään tapauksessa päästää sitä menemään veneen ali, EI saa pää edellä ottaa kalaa haaviin).
Takaisin mummulassa sitten siivosin hauen, ja opettelin fileoimaan. Oli sen verran mistä ammentaa vaikka hiukan meni kalaa hukkaankin. Luulin että selkäruoto on selässä, mutta tässä tapauksessa sen päällä oli vielä ainakin 5 cm kalaa. Pään irrotin ja nostin omenapuuhun ihailtavaksi. Seuraavana päivänä syötiin haukea. Ja sitä seuraavana, ja sitä seuraavana...
Ja tässä sitten pari kuvaa todisteeksi:
Huomatkaa pään koko:
Verratkaa Keskisuomalaiseen...
- Se oli niin iso että sitä ei voinut siivotessa huuhdella puhtaaksi hanan alla vaan piti käyttää puutarhaletkua (totta). Pesemiseen käytetty vesimäärä näkyy jo vesilaskussa.
- Se oli niin iso että sen suomuista olisi voinut tehdä kattopaanuja
- Se oli niin iso että sen haarautuvia selkäruotoja olisi voinyt käyttää haarukkana
Ruoto:
Ja puolet filestä:
...mutta ei ennen kuin hajotin 12 vuotta hyvin palvelleen virvelin viskomalla laiturilta. Kela sanoi työsopimuksensa irti. Kokeilin siinä vielä Marin kummipojan virveliä ja pari kertaa viskottuani siitä katkesi siima - uistin ja siima menivät vilahtaen järveen. Uistimen menetys harmitti etenkin, silla "kultalusikalla" oli aiemmin tullut siitä samaiselta laiturilta muutama kohtalaisen kokoinen hauki. Kalastuksenhuumassa oli kuitenkin pakko mennä heti paikalliseeen Halpa-halliin hommaamaan uusi virveli, ja sieltä löytyikin mainio shimano-paketti hyvään hintaan. Siimaksi hankin 5 kilon titanium-vahvisteisen erikoissiiman, valikoiman ollessa varsin köyhä tuolta osin. Kuten tultiin huomaamaan, pari ylimääräistä euroa titanium-siimaan eivät menneet todellakaan hukkaan...
Lähdettiin sitten Marin ja Aaronin kanssa kokeilemaan kalaonnea keskellä kirkasta kesäistä päivää noin kolmen aikaan iltapäivällä. Marin eno oli jo Busteriillaan karauttanut lahden selälle. Minä soudin, Aaron istui keskellä ja ja Mari veneen perässä uutta virveliä pidellen. Vieheenä oli sinivalkoinen Rapala Magnum, jolla oli joskus pieniä kuhia ja haukia noussut järvestä. Aaron uitti veneen vieressä omatekoista onkea jossa narun päässä vieheenä oli titanium-siiman kelakotelo.
Vartin soutamisen alkeen se sitten iski. Mari sanoi että nyt on kiinni ja että nyt se on kala (edellisen nykäyksen oltua pohjaheinä), ja minä lähdin huopaamaan taaksepäin sinne mistä veto tuntui (ja se kuulemma ei kannata...). Vavan taipumisesta ja jarrun pärinästä päätellen kyseessä oli iso vonkale tai sitten vaan kiinteästi pohjassa. Kun päästiin melko lähelle sitä kohtaa missä siima painui painavasti veden alle niin alkoi tapahtua. Vapa meni ihan kaksinkerroin, jarru huusi kuin hinaaja ja ilmeinen kala sujahti veneen ali toiselle puolelle. Mari huusi että käännä vene, minä huusin herranjestas, veivasin toisella kädellä airoa ja toisella hamusin haavia (vanha hapristunut haavi muuten...).
Mari piti kaksin käsin vavasta kiinni ja väänsi lähes tuloksetta jarrua kovemmalla, kala vain vei siimaa mukanaan. Välillä se meni vasemmalle, välillä oikealla ja välillä taas veneen ali. Muutaman minuutin teutaroinnin jälkeen Mari sanoi, että ei oikeasti jaksa pidellä virveliä enää, joten Mari ja Aaron vaihtoivat paikkaa kaiken huitomisen keskellä, minä sain virvelin ja Mari haavin. Kelasin kalaa lähemmäs ja välillä pidin vaan ongesta kun se tempoi jossain syvällä. Sitten taas kelasin ja yhtäkkiä näytti siltä kuin venäläinen ydinsukellusvene olisi noussut pintaan - mutta kyseessä olikin valtavankokoisen hauen selkä!
Henkäisimme hetken kaikki järkytyksestä ja sitten alkoi taas huuto: "Se on valtava! Se on kauhea! Se ei saa päästä karkuun!" Hauki tempaisi taas, ja onneksi alaspäin eikä ilmaan. Se meni vielä muutaman kerran veneen ympäri, kunnes sain kelattua sen veneen viereen ja Mari laittoin haavin veteen. Mutta vielä kerran se riuhtaisi itsensä kauemmas vavan taipuiessa ja jarrun päristessä.
Sain kuitenkin kelattua hauen lähemmäs venettä ja hauki tuli hitaasti pinnan tuntumassa haavin liepeille. Silloin Mari kahmaisi sen haaviin ja kampesi vonkaleen kaksin käsin eteen veneen pohjalle. Huuto yltyi entisestään (jos mahdollista), ja laitoin molemmat 47-numeroiset kumisaappaani hauen päälle. Sen pää nousi soutuveneen toista kylkeä vasten ja häntä toista kylkeä vasten. Hirveä vonkale!
Sitten hauki alkoi vielä hyppimään veneen pohjalla, ja vaivoin sain sen pidettyä haavin sisällä ja kenkien alla. Nappasin 40cm pitkän puukalikan joka nyt näytti onnettoman pieneltä moisen hirmuhauen kopauttamiseen, ja nuijin sitä lopulta noin parikymmentä kertaa ennenkuin tempoilu lakkasi. Iskin kerran vasempaa käteenikin, joka turposi kämmenselästä. Tuossa touhussa myös siima lopulta katkesi.
Sitten jatkoimme huutamista Askolle, joka uisteli noin 100 metrin päässä. Hän kääsi veneensä meitä kohti ja tuli katsomaan mitä siellä meluttiin. Kun hän näki hauen, hän sanoi: "Kauhea peto. Ihmeen laiha. Niin, minähän en tästä kohtaa ikinä viitsi uistella kun aina tulee noita isoja haukia..." Asko antoi meille puntarin kun ensi oli saatu uistin irti hauen leuoista. Ja puntari värähteli lukemiin 5.6 kg, mittaa hauella oli noin metri!
Ja kuulemma tuon mittainen hauki olisi voinut olla painavampikin, laiha kun oli. Itse uistelussa tehtiin sellaisia virheitä, että kokeneemmat kalamiehet asiasta kuultuaan haukkoivat henkeään ja kehuivat meidän hyvää onneamme (EI saa huovata kalan suuntaan vaan se pitää väsyttää ensin, EI saa missään tapauksessa päästää sitä menemään veneen ali, EI saa pää edellä ottaa kalaa haaviin).
Takaisin mummulassa sitten siivosin hauen, ja opettelin fileoimaan. Oli sen verran mistä ammentaa vaikka hiukan meni kalaa hukkaankin. Luulin että selkäruoto on selässä, mutta tässä tapauksessa sen päällä oli vielä ainakin 5 cm kalaa. Pään irrotin ja nostin omenapuuhun ihailtavaksi. Seuraavana päivänä syötiin haukea. Ja sitä seuraavana, ja sitä seuraavana...
Ja tässä sitten pari kuvaa todisteeksi:
Huomatkaa pään koko:
Verratkaa Keskisuomalaiseen...
- Se oli niin iso että sitä ei voinut siivotessa huuhdella puhtaaksi hanan alla vaan piti käyttää puutarhaletkua (totta). Pesemiseen käytetty vesimäärä näkyy jo vesilaskussa.
- Se oli niin iso että sen suomuista olisi voinut tehdä kattopaanuja
- Se oli niin iso että sen haarautuvia selkäruotoja olisi voinyt käyttää haarukkana
Ruoto:
Ja puolet filestä:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
